torstai 31. joulukuuta 2015

Moonlight Show Joulu 2015

Hei! Anteeksi kun emme ole kertoneet elämämme kulusta taas vähään aikaan. 12.12 järjestimme jälleen ML Shown. Ohjelmassa oli esteratsastuskilpailut jossa voittajaksi löytyi Jekku! Sitten olimme oppineet mahtavan "Pas de deuxin" eli parikouluratsastuksen musiikilla. Show oli mahtava. Nyt tahdomme vain toivottaa kaikille oikein oikein oiekin hyvää ja mahtavaa Uuttavuotta 2016!!!!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Lisää Jekusta

Olettekin jo varmaan nähneet bloggauksen "Jekun elämää" mutta tässä tulee oikea tietoisku Jekusta!! Kyltistä jo näkeekin, että Jekun isä, Tiptopper, on lännenratsu, niin kuin Jekku itsekin. Tiptopper on rodultaan Islanninhevonen. Ja Jekun emä Asmena, on hieno siitostamma. Asmena on rodultaan Vuonohevosen, Pinton ja Mustangin risteytys. Jekku syntyi 25.8 vuonna 2008. Sen säkäkorkeus on 141 cm. Jekku on ruuna, eli leikattu poikahevonen, ori. Jekussa on 40% Islanninhevosta, 30% Mustangia, 20% Vuonohevosta ja 10% Pintoa. Jekun ruokavaljoon kuuluu talvella säilöheinä, ja kesällä tuoreheinä. Nyt opitte Jekusta kaiken, mitä minäkin ystävästäni tiedän.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Moonlight Show

Hei! Täällä puhuu Luca!!! 25.10 järjestimme upean Shown. Mukana oli esteratsastusta, tietovisa ja kaiken kruunu, katrilli. Esteratsastuksessä kilpailivat Söpö ja Scharlet. Minä ja Jekku olimme katrillissa. Katsomossa istuivat kuusi henkilöä. Minulle ja Jekulle värkättiin  tiukat kisaletit, joissa oli rusetit. Minä näytin valitettavasti tytöltä. Se oli aluksi vähän nolostuttavaa olla leteissä, mutta siihe tottui nopeasti. Katrillissa oli kaikkia askellajeja ja paljon erilaisia kuvioita. Katrillia oli mukava mennä, kun pääsi vähän vauhtiin.... Harmi vain, että lopussa oli hidastettava espanjalaiseen käyntiin☀️
 Minä ja Jekku

maanantai 19. lokakuuta 2015

Jekun elämää

Tehän tiedättekin jo paljon minusta ja Lucasta. Mutta nyt ajattelimme kertoa ystävästämme Jekusta. Jekku on risteytysponi ruuna. Siinä on islanninhevosta, vähän mustangia, ja pikkiriikkisen vuonohevosta ja pintoa. Jekku on todella luotettava ja mielyttävä maastoilia. Se on lännenhevonen. Jekun emä on Asmena, ja isä Tiptopper. Jekku on väriltään laikukas. Sillä on valkoinen turkki jossa on mustia laikkuja. Se on syntynyt vuonna 2008, eli tällä hetkellä Jekku on seitsemän vuotta vanha. Mutta ei tällä kertaa ollut enempää Jekusta. Kiitos lukuinnostanne!!!😊

maanantai 12. lokakuuta 2015

Kilpailut

Heippa hei taas!! Anteeksi kun emme ole kirjoittaneet vähään aikaan. Mutta mennään asiaan. Elikkäs tiedätte varmaan, että meille keppihevosillekkin järjestetään kilpailuja. Ja nyt ajattelin kertoa missä minä ja Indy kilpailemme. Indy on estehevonen ja minä kouluratsu. Indy on käynyt jo yksissä kisoissa, mutta toisaalta hän on myös nähnyt mailmaa enemmän kuin minä. Mutta minusta se ei haittaa, että en ole käynyt kilpailuissa, sillä me molemmat treenaamme ahkerasti ja  paljon. Kilpailut on vain vertailuja muita kohtaan varten, muttä treenaaminen on itseään parantamista varten. Siis onhan kisoissa varmasti todella mukavaa, mutta se ei ole tärkein asia meille. Me  Indyn kanssa ollaan sitä mieltä, että treeni, ystävyys, huolenpito ja toisista välittäminen on tärkeintä. Kiitos kun kuuntelette meitä, ja jaksatte lukea. Kirjoitellaan taas pian! Hei hei!!

torstai 17. syyskuuta 2015

Luca

Heippa hei! Täällä puhuu nyt Luca. Kerronpa vähän suvustani ja nykyajasta. Siis, isoisäni Lucifer oli mahtava hevonen. Hänkin oli musta puhdas rotuinen ori. Vaari oli nimensä mukaan paholainen. Hän luotti vain omistajaansa Joey-nimiseen poikaan. Kummatkin kuolivat jäätyään kaahailevan auton alle. Ennen sitä vaari ja kaunis hollanninpuoliveri tamma (en muista nimeä) sai kauniinmustan orivarsan joka nimettiin Emiliksi. Noin kuusi vuotta sen jälkeen isäni tapasi ConTessan rautiaan puoliveri tamman Ja niin minä synnyin.😊 Vuotiaana muutin Katylle joka koulutti minusta kouluratsun. Neli vuotiaana kävin vuoden aikana noin7 kisat. Viimeusissä kisoissa Katy melkein halvaantui pudottuaan. Niin jouduin muuttamaan uudelle omistajalle. 

torstai 3. syyskuuta 2015

Indy

8 vuotta sitten äitini (Aquaria) ja isäni (Bondeque) kertoivat minulle, että sopivassa iässä minun olisi muutettava pois. Se ei ollut niin kauheaa, sillä pian tapasin Lucan. Kun aika koitti, olin innoissani. Trailerissa minua kyllä vähän jännitti, sillä en ollut koskaan ennen ollut sellaisessa pikkuisessa kopissa. Se oli minulle aivan uutta. Kun saavuimme tallille, näin edessäni rehevän niityn, muutaman hevosen laitumella, ja kaikkea muuta. Näin elämäni on kulunut. Ainakin  tähän asti.....😉🐴

torstai 27. elokuuta 2015

Kun kaikki alkoi...

Heipsuli hei! Olen 8 vuotias hollanninpuoliverinen tamma Indyana Anna`s, eli Indy. Ystäväni kertoo nyt itsestään. Heippa hei! Olen 5 vuotias hollanninpuoliveri ori Lucas kutsumanimeltäni Luca. Kaikki alkoi, kun olin 5 vuotta vanha. Niin, täällä puhuu siis Indy. Tapasin Lucan hänen omistajansa, ja minun omistajani upouudella tallilla. Siellä tapasin myös risteytysponi ruunan, Jekun. Annetaampas Lucallekkin vuoro kertoa pitkää siltaamme. No niin, kiitos Indy puheenvuorosta. Omistajamme  antoivat tallille nimeksi MoonLight joka tarkoittaa kuun valoa. Me lupaamme kirjoittaa teille usein. Ensi kertaan!!