torstai 17. syyskuuta 2015

Luca

Heippa hei! Täällä puhuu nyt Luca. Kerronpa vähän suvustani ja nykyajasta. Siis, isoisäni Lucifer oli mahtava hevonen. Hänkin oli musta puhdas rotuinen ori. Vaari oli nimensä mukaan paholainen. Hän luotti vain omistajaansa Joey-nimiseen poikaan. Kummatkin kuolivat jäätyään kaahailevan auton alle. Ennen sitä vaari ja kaunis hollanninpuoliveri tamma (en muista nimeä) sai kauniinmustan orivarsan joka nimettiin Emiliksi. Noin kuusi vuotta sen jälkeen isäni tapasi ConTessan rautiaan puoliveri tamman Ja niin minä synnyin.😊 Vuotiaana muutin Katylle joka koulutti minusta kouluratsun. Neli vuotiaana kävin vuoden aikana noin7 kisat. Viimeusissä kisoissa Katy melkein halvaantui pudottuaan. Niin jouduin muuttamaan uudelle omistajalle. 

torstai 3. syyskuuta 2015

Indy

8 vuotta sitten äitini (Aquaria) ja isäni (Bondeque) kertoivat minulle, että sopivassa iässä minun olisi muutettava pois. Se ei ollut niin kauheaa, sillä pian tapasin Lucan. Kun aika koitti, olin innoissani. Trailerissa minua kyllä vähän jännitti, sillä en ollut koskaan ennen ollut sellaisessa pikkuisessa kopissa. Se oli minulle aivan uutta. Kun saavuimme tallille, näin edessäni rehevän niityn, muutaman hevosen laitumella, ja kaikkea muuta. Näin elämäni on kulunut. Ainakin  tähän asti.....😉🐴